perjantai 12. elokuuta 2022

Kukkasotkua

 Meillä on takapihalla yhdessä kohtaa aika suurta kukkasotkua näin elokuussa, tuolla tuolien takana.


Kun käy tarpeeksi monta kertaa taimistoilla tai taimimyynnissä loppukesän aikana ja haalii kaikkea loppukesällä kukkivaa ja tilaa ei ole kuin samassa penkissä, niin tulos on se, että yhdessä kohtaa kukkii vähän sitä sun tätä. (Tapani on siis perennojen suhteen ostaa yksi tai maks kaksi taimea ja odottaa sitten niiden mahdollista tuuheutumista.) Nyt alkaa olla aika jo tehdä siirtoja. Syysleimuja on tuolla kukkasotkussa kahta lajia. Toinen saatu kälyltä, tuo vaalea lila. Ja tuo kirkkain täplä ostettu Mustilasta joku vuosi sitten. Se tuuheutuu pikkuhiljaa, kun tuo lila taas tekee aina uusia juuriversoja 20-30 sentin päähän emostaan. Ja on tuolla pari punahattuakin. Kaikki eivät vain vielä kuki.


Onneksi on tulossa vielä yksi uusi istutussuunnitelma, jonne haalean vaaleanpunaiset ukonhatut muuttavat. Nykyinen paikkakin on ollut melko kuiva, joten luulen, että tulevat kunnon maanparannuksen jälkeen kestävät uuden tulevan kukkapenkin puolivarjoisesta paikasta. Ehkä pitää silti jättää yksi taimi tuonne talteen sitä ajatellen, jos uusi paikka onkin vääränlainen.


Tällä hetkellä kirahvinkukka kasvaa myös tuolla. Se on korkea, mutta on terassia matalammalla ja sieltä kurottelee sitten aurinkoa kohti. Nyt se joutuu tänä vuonna kiemurtelemaan taas matalamalla, kun vierellä ollut väinönputki vain kasvattelekin lehtiä leveämmälle. Joten kukka on nyt muiden kasvien seassa. Siinä kukassa on onneksi mukava köllötellä.


Kirahvinkukkaa väriltään muistuttava keltätörmäkukka kasvaa vieressä ja on aika iso puska jo, sekä tehnyt jo siementaimia. Tämä kasvaa myös muualla ja mietin, että pitäisikö se myös siirtää muualle. Ehkä alue rauhoittuu, kun sieltä siirtää pari muuta kasvia. Tämä keltatörmäkukka kukkii kauan, eikä ekoista halloista välttämättä nuukahda ollenkaan. Taustalla hortensia Pink Annabelle sekä valkoinen lilja Pretty Woman ja keltakurjenmiekan lehtiä kaueampana.


Samaa sotkua toisesta suunasta on tuossa alhaalla olevassa kuvassa. Kesäpäivänhattu on turhan keltainen juuri tuonne sekaan. Sekin on istutettu tuonne pienessä hädässä. Sain taimet käteen, ei ollut hyvää paikkaa ja tunkasin ne lähimpään rakoseen. Siellä taitaa kasvaa aika monta uutta poikasta.



Lammikko on tuolla lähellä ja sen lähellä, kosteassa paikassa kasvaa täpläpunalatva. Se on kahden muun leviävän kasvin välissä: keltakurjenmiekan sekä punaimikän. Siellä ne taistelevat tilasta. Keltakurjenmiekkaa aion kyllä kaivaa taas vähemmäksi, kun ilmat muuttuvat sellaiseksi, että pihan savimaata pystyy taas kaivamaan. Viime vuonna punalatva, oregano, timjami ja punahatut olivat vähän väliä perhosten kansoittamia. Meillä oli todella paljon perhosia. Nyt olen pari kertaa nähnyt kaaliperhosia, jonkun sitruunaperhosen, mutta muuten on ollut todella vähän perhosia. Olen aika harmissani siitä. Kimalaisia, kukkakärpäsiä olen nähnyt ja nyt maksaruohoissa oli onneksi myös mehiläisiäkin. Silti jotain puuttuu.


Lammikkoon en tänä vuonna en ole vaihtanut vesiä. Siellä kasvaa lumme ja lumpeen pitää saada ravinteita. Lammikkoon on tullut vesimittareita. Lammikkoon loikki eräänä päivänä sammakko karkuun minua, kun kitkin läheistä kukkapenkkiä. Ja tänään näin lammen yllä (lammen halkaisija on noin metrin) lentävän sudenkorennon. Lammessa on näkynyt myös todennäköisesti muutama sukeltajakin, jos olen lammen vettä enemmän liikutellut. Mitään eläimistöä en ole lampeen itse tuonut, joten on todella hämmentävää, mistä ne kaikki ovat sinne osanneet tulla. Pieni puro menee meiltä noin 400 metrin päässä ja laskee lampeen, joka on vajaan kilometrin päässä. Sieltä tuskin ne ovat meille hiippailleet.


Olen kuitenkin iloisesti yllättynyt siitä, että luonto vielä toimii, ainakin joiltain osin.

16 kommenttia:

  1. Kaunista kukkasotkua 💗Luonto on kyllä jännä, että se kehittää omiaan, kun saa tilaisuuden :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ollut todella ihmeissäni lammikon elämästä. Kukkasotku voi olla kyllä kaunista myös.

      Poista
  2. Onpa ihana pieni ihmeellinen luontokohde tuo teidän lampi! Hyvin demonstoi, että pienikin läntti jotain biotooppia riittää.
    Ihana on myös tuo kukkasotku! Hurmaava, rehevä, kuin lehtoniitty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ihmeellistä, miten ne eläimet sinne osaavat tulla. Olen aina ajoittain pysähdellyt katsomaan lammikon elämää. Kukkasotku on nyt parhaimmillaan, pienet siirrot eivät vielä rehevyyttä poista.

      Poista
  3. ’Kukkasotkusta’ voi poikia kivaa istutettavaa uuteen paikkaan, vaikka ei tuo pahalta näytä lainkaan. Tuosta näkymästä tulee niittymäinen vaikutelma. Tuo uusi portti kiinnitti heti huomion ja mielessä voi nähdä, kuinka kukkivat köynnökset siinä kasvavat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niittymäinen vaikutelma onkin aika hyvin kuvaava. Siellä alkaa kasvit tuuheutua, joten siirtoja teen. Olen tuolta sotkun keskeltä siirtänyt pari kasvia jo muualle, kun olivat tuolla odottamassa parempaa paikkaa. Nyt voi siirtää sitten niitä, jotka ovat pikkuhiljaa kasvattaneet kavereitakin. Porttiin on istutettu pari kärhöä ja pari sinne vielä tulee, kun en tiedä, että mikä kärhöistä sitten pysyy hengissä ja mikä ei.

      Poista
  4. Meillä tulee sukeltajia vesisäiliöihin. Aika pitkän matkan lentävät jos läheiseltä järveltä tulevat. Täältä löytyy lisää vaaleanpunaista ukonhattua jos lähtee lipettiin sieltä, tekee näköjään siementaimia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, sukeltajat tosiaan löytävät veden. Kiva tietää, että vaaleanpunaista ukonhattua löytyy lisää, jos täältä se kupsahtaa.

      Poista
  5. Kukkasotku on minusta kyllä kaunis. Minulla on samanlainen tapa kehittää puutarhaani kukkasotkuja. Ostan yhden kasvin sieltä toisen täältä. Näen jonkun mielenkiintoisen kasvin, mutta raaskin ostaa niitä vain yhden kappaleen. Olen monta kertaa päättänyt, että jatkossa ostan yhtä kasvia kerralla monta saadakseni heti alkuun runsaan kasvuston. Toinen syy kukkasotkuihini on myös se, etten suunnittele etukäteen istutuspaikkoja. Uudelle kasville pitää löytää istutuspaikka ja niinpä tällään sen lukuisten muiden joukkoon. Kukkasotkuni eivät lopu koskaan. Toisaalta kukkasotkuissa on se hyvä puoli, että yhden kasvin syystä tai toisesta kärsiessä, moni muu pärjää. Runsaus siis säilyy, vaikka joku heittää hyvästit.
    Perhosia minäkin kaipaan. Sitruuna- ja kaaliperhosia näkee päivittäin. Muita vain harvoja yksittäisiä. Toivotaan, että perhoset vielä ilmaantuvat. Usein niin käy elokuun lopulla.
    Ihana lampi ja vielä hauskempaa, että siellä asustaa sammakko.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kukkasotkua nyt kierrellyt ja kaarrellut ja näen siellä kyllä yhä enemmän sitä kauneutta. Silti muutama kasvi siirtyy ja ehkä väliin tulee jokin aiemmin kukkiva lisää siirretyn tilalle, jotta tasapaino pysyy. Täytyy vain katsella hieman muulta kukkapenkkejä, että onko muualla taas jokin toinen kasvi siirron tarpeessa. Minä ostin tänään taas sen yhden kasvin yhtä lajia, ei vain aina raaski, kun tekee mieli aina niin monia kasveja. Minäkään en aina suunnittele istutuspaikkoja. Osan suunnittelen, lähinnä ne suurimmat ja arvokkaimmat kasvit. Pienempien kasvien kanssa mennään välillä aika impulsiivesti.
      Onneksi perhosia voi vielä tulla. Sammakon loikkiminen oli mukava ylläri, en ole sitä nyt vähään aikaan nähnyt. On joko piilossa tai sitten niihin aikoihin liikenteessä, kun en ole paikalla.

      Poista
  6. Sanoisin kyllä, että sangen kaunista kukkasotkua. Sitä paitsi onhan luonnossakin niin, että kukkia on usein montaa erilaista kasvamassa niityillä ja ojanpientareilla ja mikä kaunis näky se onkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sotku on joskus onneksi kaunista. Ja luonto tosiaan antaa mallia kaikesta.

      Poista
  7. Kaunista kukkasotkuu siellä näkyy. Miullakin tahtoo olla paikoin kaikkii mahollista kukkijoo samassa penkissä. Sammakoita loikkii tuolla mehtäalalla vielä, vaikka kuivoo on. Vesilammikko on varmaan mieluinen sammakoille ja linnuillekin. Perhosia on tiällä paljon ja ampiiet pesiään rakentelloo, kasvihuoneesta mehiläistarhooja pesän käy hävittämässä ja nyt on aitan oven yläpuolella toinen hävitettävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se toisaalta kaunista, kun on paljon kukkia samassa paikassa. Ampiaispesät on loppukesällä vähän kurjia, kun ampiaset tulevat iholle. Kimalaiset, mehiläiset ja perhoset ja muut ötökät ovat kivoja.

      Poista
  8. Kaunis on kyllä kukkasotkusi:) Ihanasti sopii kukkien sävyt yhteen.

    VastaaPoista