sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Pelargoniat syyskuussa

Minulla ei ole ollut montaa Pelargonia koko kesänä. En sittenkään ole hurahtanut niihin, vaikka huhtikuussa ostin kokonaista 5 pistokasta. Mielestäni ne eivät edes oikein kasvaneetkaan koko kesänä. Olen hoitanut niitä koko kesän vasemmalla kädellä vähän sinne päin.

Huhtikuussa sisäsiloissa
Eivätkä kaikki jaksaneet ulkona kukkiakaan kunnolla tämän kesän olosuhteissa. Ihan kitukasvuisilta ne tuntuivat koko kesän.

Heinäkuussa
Kunnes tänään toin niitä kuitenkin sisään, että edes vähän ehtisi kukkia myös Säkkijärveläinen, jonka kukkia en aukinaisena oikein ole nähnytkään. Melkein auki olevia nuppuja vain viikkotolkulla.

Elokuussa samat kasvit ja pari bonusta
Jostain kumman syystä hieman yllätti sisällä noiden Pelagonien koko, kun mitään kasvua ei muka ollut tapahtunut. Jouduin kuvan oton jälkeen vielä hieman leikkelemään kumman kauas kurottavia töröttäjiä, ja otin näistä pistokkaita.

Syyskuussa sisätiloissa samat pelargonit kuin ensimmäisessä kuvassa.
Jossain vaiheessa siirrän nämä sitten talvilepoon. Saa nähdä, miten monta näistä viidestä tulee olemaan keväällä hengissä. Tuoksupelargonien (2kpl) kohtaloa mietin jonain muuna päivänä. Näidenkin muutaman tapauksen siirtämiseen ja siistimiseen meni aikaa ihan hurjasti. Miten ihmeessä te keräilijät ehditte huoltaa ja hoitaa ja siirtää ja siistiä ja ottaa pistokkaita omasta kokoelmistanne?

14 kommenttia:

  1. Onpas komea ero pelargoneissa huhti- ja syyskuussa! :)
    Meillä oli tänä kesänä todella paljon erilaisia kukkasia terassilla ja pihallakin kukkapenkeissä. Oli vain niin järkyttävän sateista (asumme vielä todella sateisella alueella ja kun siihen lisää tämän vuoden sateisuuden) että kukat meinasivat hukkua astioihinsa, vaikka kaikissa ruukuissa on reiät. Melkoinen kesä kyllä. Ensi vuotta odotellessa, jos vaikka olisi joskus satamattakin ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän ne kasvit näköjään ehtivät kasvaakin. Minulla oli suurin osa ruukuista katoksessa. Olisihan se mukava, jos sataisi seuraavana kesänä jotenkin noiden keskiarvojen mukaan.

      Poista
  2. Komeita ovat. Mulla on varmaan kolmekymmentä. Määrä tuli vähän yllätyksenä, kun ne siirtyivät sisälle. Pelakat oli ripoteltuina eri puolille kasvaria ja Lillevillaa. Nyt ei ikkunoille muuta mahdukaan. Eipä tarvitse tehdä kylvöjä keväällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika paljon on se 30kpl. Ei varmasti mahdu ikkunalaudoille oikein muuta enää. Kasvien keräily voi teettää mahtumisongelmia talvikautena.

      Poista
  3. Mun pelargoniat oli kesän kasvihuoneessa. Sieltä siirsin vasta nyt syksyllä muutaman ulos korvaamaan muita kesäkukkia jotka lakastuivat. En minäkään ole kyllä hurahtanut niihin mutta ovat sellaisina varakukkina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toisilla ne ovat varakukkia ja toisilla taas intohimon kohde.

      Poista
  4. Minulla niitä ei ole, koska ei ole sopivaa paikkaa talvettaa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kokeilen nyt talvetusta, menevät nyt testikappaleina.

      Poista
  5. Hih, tuota koosta :) Mulla nyt vain yhtä lajia Prinssi Nikolai tms. Valkeat kukat. Siitä muutama pistokas. Ja pituutta (korkeutta) varmaan vanhimmalla metrin verran. Pakko on katkaista talveksi. Siitä kyllä saisi monia pistokkaita :)
    Meinaan kyllä hurahtaa, varsinkin jos olisi tilaa ikkunoilla tai talvetuspaikkaa. Nyt saavat olla jollain ikkunalla talvenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minullakin noista viidestä se ainoa valkoinen on Prinss Nikolaj. Siitä otin varmuuden vuoksi pari pistokasta, joista yksi pääsee naapurille.
      Varmasti olisi vaarana hurahtaa näihinkin, jos tilaa olisi enemmän. Sinulla on tuo metrin mittainen kuulostaa aika hyvin jo kasvaneelta.

      Poista
  6. Minulla on muutama pelargoni mökillä ja ovat todella huonossa hapessa. Saa nähdä elääkö ne ensi vuoteen. Ja ne on aiemmin ollut tosi komeita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan, että pelargonisi saisivat takaisin sitä vanhaa komeuttaan. Onneksi pelargoneja on niin helppo hankkia keväisin lisää.

      Poista
  7. Mulla niitä pelargoneja n. sata. :) Mä rakastan nyppiä kukkia, varsinkin pelakuita ja teen sitä aina kun menen ohi tai ihailen/kuvaan niitä. Niin, eikä mulla ole mitään perheenhoitohommia, niin aikaa on kuinka ja vaikka...

    Muutto-show onkin sitten ihan toinen juttu, varsinkaan kun käytössäni ei ole autoa... Meinasin kerätä kaikki kasseihin ja laatikoihin, pakata ne siirtolapuutarhan maitokärryihin ja kärrätä ne kotiin. Se on aina aikamoinen näky... Saas nähdä selviänkö yhdellä reissulla, onneksi koti on niin lähellä, että tälläinen kyyditys onnistuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvien muutto onkin haaste, kun ei riitä pelkkä kasvien kantaminen samasta pihapiiristä sisätiloihin. Jotenkin voisin kuvitella, että saatat joutua tekemään useamman reissun, ellet leikkaa kasvejasi todella reilulla kädellä. Olisi hauska nähdä pari kuvaa tulevista muuttokuormistasi.

      Poista