Eilinen viherreissu

Tänä aamuna sataa lunta. Ilma muistuttaa siitä, että on vielä helmikuu.

Eilen Helsingissä oli onneksi ihanan aurinkoinen sää, kun pääsin puutarhabloggaajien seuraan. Tähän aikaan vuodesta tietenkin suuntana kasvihuone. Kaisaniemen kasvitieteelliset kasvihuoneet ovat vain niin kauniit.

Pihalla oli jäänteitä edellisen kasvukauden artisokista.

Sisätiloissa saa ihanan tuntuman kesään ja tropiikkiin toisissa huoneissa ja toisissa on kuivempaa ja viileämpää.

Kaakaopuu on minusta joka kerta yhtä hieno. Siellä ne kaakaot kasvaa.

Auringonvaloa tuli ikkunoista, jolloin matalatkin kasvit saivat ajoittain oman valoheittimensä. Kuvassa Lemmaphyllum Microphyllum.

Kevättä oli näkyvillä joissain kasveissa selvästi, kuten ituraunioisessa.

Paljon tuli pohdittua tärkeitä asioita. Kuten kumpi olisi tärkeämpi omassa kodissa. Suloinen vesiputous vai olohuone. Keittiö vai kasvihuone palmuille.

Olisihan se hurjan kätevää poimia kotonakin banaanit suoraan puusta suuhun, kunhan olisi ensin jotenkin koettanut pölyttää sen kukat.

Nämä tai jotkut muut omavaraisajatukset saivat sitten vähän tulta alleen Vantaan Viherpajassa.

Ostin itselläni pienen Teen. Eli siis pikkuisen teekasvin (Camelia chinesis), josta voisin itselleni sitten valmistaa ihan oikeaa mustaa teetä. Koska olen aika lahjakas samaan erilaisin tavoin viherkasveja hengiltä, pitänee jo heti ottaa vähintään pari teelehteä kuivatukseen, jotta voin ainakin sanoa maistaneeni itse kasvatettua teetä.

Kiitos Oravankesäpesän Katille päivän järjestämisestä!

Pidän / En pidä- listaa

Pikkuhiljaa mieli täyttyy taas puutarhaankin liittyvistä asioista. Vaikka olen monta kertaa monessakin vaiheessa kertonut omia mieltymyksiäni, tuli mieleen tehdä tännekin luettelo tämän hetkisistä asioista, joista pidän tai en pidä omassa puutarhassa. Minulla on nimittäin sellainen ajatus, että nämä luettelot ovat muuttuvia. Ja tämä luettelo koskee ainoastaan omaa puutarhaa ja niitä asioita, joista itse olen vastuussa.

Pidän omassa puutarhassa:
- perennoista. Monivuotiset tekevät mukavat juuret maahan ja hoitavat lähes kaikki ihan itse talvehtimisensa ja veden ottamiset (siis normaalina kasvukautena). Sama kukkapenkki vaihtaa myös ilmettä pitkin vuotta.
- kukkivista puista (joita olen viime aikoina alkanut ihailla yhä enemmän).
- valoisista paikoista puutarhassa (koska varjoa meillä löytyy ihan etsimättäkin).
- sipulikukista ja jopa niiden sipulien maahan kaivamisesta suunnitteluineen.
- tomaateista (joku ihmeellinen päähänpinttymä ollut useamman vuoden).
- hyötyviljelyn opettelusta.
- uusien rakenteiden löytymisestä puutarhaamme (selkeyttävät vähän jatkosuunnitelmiakin).
- nykyisin jopa kitkemisestä.
- pelkästä oleilusta.
- pienistä projekteista.
- köynnöksistä, joille yritän koko ajan suunnitella uusia paikkoja.
- suorakylvettävistä yksivuotisista kukista, joita en ole vielä tarpeeksi harrastanut.
- pienestä villeydestä.

En pidä omassa puutarhassa:
- monien kesäkukkien hoitamisesta (vaikea muistaa kastelua/ jaksaa raahata vettä). Ehkä tämän takia olen tämän maan viimeinen kotipuutarhuri, joka ei oikein ole innostunut pelargoneista. On ikävä tappaa ruukkukasveja.
- nyppimisestä (liittyy mm. kesäkukkiin). Jos jostain sisäkasvista (tai talvehtimassa olleesta kasvista) pitäisi jotain kuihtuvaa nyppiä, otan käteeni imurin ja laitan sen  pienimmälle imulle ja enemmin imuroin kaikki kuihtuneet lehdet.
- lehtokotiloista en pidä sitten millään.
- ylläolevan takia en pidä daalioista, vaikka haluaisinkin niitä kasvattaa. Ne ovat lehtokotiloiden herkkua.
- erinäisistä määristä rikkaruohoja: en osaa innostua vuohenputkesta, vaikka sitä voisi syödäkin.
- piikeistä. Varsinkaan omassa ihossani.
- huonokuntoisista puista. Lahon näköiset puut pelottavat. Siis mitä tekevät kaatuessaan. Tälle pihalle on myrskyssä laho puu jo kerran kaatunut. Olin juuri silloin ulkona pelastamassa pyykkejä. Onneksi oli autotalli minun ja puun välissä.
- suurista projekteista, vaikka ne usein myöhemmin palkitsevatkin. Niitä ajatellessa ei tule kovin helposti intoa, vaan mietin aina sitä kuluvaa aikaa ja rahaa ja sotkua, joka tulee, ennen kuin kaikki on valmista.
- tavaroiden paikoilleen viemisestä. Kun on jo ihan poikki tekemiseen, on vaikeaa viimeisillä voimilla siivota jälkiään. Sen vuoksi meillä on välillä pitkin pihaa ihan mitä sattuu tavaraa.
- sekavuudesta. Joskus joitakin kukkapenkkejä alkaa vaivata sekavuus ja siitä eroon pääseminen vaatii kovasti pohtimista. Kun sekavuus muuttuu pieneksi villeydeksi, se on ihan jees. Sekavuuden ja pienen villeyden raja on häilyvä.
- kyykyssä olemisesta. Akillesjänteet eivät anna periksi sitten millään.
- pikkunäpertelystä, sillä se ei ole vahvuuteni.
- puutarhabudjettien miettimisestä. Tätä kyllä on pakko tehdä, mutta en ehkä siitä pidä.

Sormivaleangervo näyttää kuvassa korkeammalta kuin on (kuiva paikka), mutta se kasvaa lähellä hevoskastanjaa lehtimuodon takia.

Tässä listaa helmikuussa 2017. Saa nähdä, mitä olen mieltä tulevaisuudessa, sillä tämä lista on todennäköisesti muuttuva. Haluaisiko joku muukin tehdä vastaavaa listaa?

Tätä voisin itse jatkaa listalla Osaan / En osaa.

Ystävänpäivä ja suunnitelmia

Sydämiä.

Oikein ihanaa ystävänpäivää!

Voiko myös puutarhaa kutsua ystäväksi?  Ainakin ystävältä välillä se puutarha tuntuu. Joskus tosin harrastukselta ja ehkä tiettyinä päivinä on aistittavissa jonkinlaista työleirin makua. Joskus se työleiri on kyllä ihan itse aiheutettu ja haluttu.

Puutarhan myötä on myös tullut hienoa sosiaalista kanssakäymistä. Arvostan tätä paljon, vaikka viime kuukausien aikana olen harmillisen vähän ehtinyt olemaan blogistaniassa ja on yhä mielessä, että on monia ihania blogeja, jotka pitäisi ehtiä lisätä omaan blogiluetteloon.

Blogini on minulle kuitenkin ollut koko ajan myös ja varsinkin päiväkirja. Nyt tähän päiväkirjaan pitää laittaa muutamia ajatuksia ylös ihan itseä varten. Ajatukset voivat taas kuukausien kuluessa muuttua, mutta sittenpähän muuttuvat.

Tämä penkki saa keväällä valoa, mutta läheinen hevoskastanja tekee tästä myöhemmin varjopenkin. Joten tähän pitäisi tai voisi laittaa kasan aikaisten narsissien sipuleita.  Kuvassa sirot valkoiset Thalia-narsissit. Näiden taakse voisi laittaa muita narsisseja ja näitä pieniä suloisia Thalioita voisi lisäillä vähän runsaammalla kädellä laajemmallekin.

Hyasintteja pitäisi muistaa laittaa sinne tänne lisää. Niistä nauttivat myös kimalaiset. Pölyttäjät ovat tärkeitä puutarhalle.

Kuvassa suloinen pikku palloesikko on ihan yksinäinen. Näille voisin muistaa ostaa kavereita ja muistaa myös laittaa ne kukkapenkkien etualalle, sillä eihän niitä keskeltä penkkiä oikein näe.

Myös risukasan (jota joskus myös orapihlaja-aidan reuhkaksi kutsutaan) ja sipulikukkien väliin mahtuisi narsisseja, mielellään vähän korkeampia, jotta ne näkyisivät jonnekin. Ja ne voisivat vaikka olla myöhäisempiä narskuja, jotta sipulikukkien kukintaa olisi pikkaisen kauemmin. Väreistä ei ole kovin montaa vaihtoehtoa. Mietin sitä enemmän taas syksymmällä.

Myös pieniä, matalia tulppaaneja voisi ripotella sinne tänne. Ihan vain muutamia kourallisia. Ne ovat mukavia vaikka esikoiden kanssa.  Ja loistaapa tuo ohotanmarunakin tuossa edessä kauniisti.

Tähän omenapuupenkkiin on kuitenkin tulossa muutoksia, toivottavasti ne sipulit ovat yhä maan alla hengissä. Tähän tulee värisävyihin tulppaanien muodossa hempeää ja tummaa. Ehkä yhtä aikaa tai peräkkäin. Omenapuu tuskin jaksaa kukkia samalla tavalla tulevana keväänä. Tähän hätään en kyllä enää muista mitä kaikkea muuta sinne multaan upotin, kun ne muistiinpanot ovat tuolla kahden metrin päässä, aivan liian kaukana.

Seuraavaksi voisin alkaa miettiä ja haaveilemaan uuden pikkupuun paikkaa. Ja jonkin uuden pionin paikkaa ja parin muunkin uuden perennan laatua ja paikkaa. Ja voisi kai alkaa jo suunnittelemaan tomaatteja ja perennakylvöjä. Ja jonkinlainen kylvösuunnitelma lavakauluksiin pitäisi myös laatia.

Sellainen ystävä se puutarha on. Sitä voi suunnitella, siitä voi haaveilla, sitä voi muistella ja siitä saa otettua kuvia, jotta voi palata menneisiin tunnelmiin. Kuvien kautta saa vielä vähän voimakkaamman muistikuvan auringosta iholla, tuulesta kasvoilla, tuoksuista ja äänistä. Joskus puutarhan katsominen alentaa verenpainetta (kotiloiden katsomien saattaa kyllä nostaa verenpainetta). Joskus jopa on tyytyväinen tekemäänsä työn jälkeen. Joskus erittäin tyytyväinen sellaiseen, mitä ei suunnitellut, mikä vain tapahtui tai puutarha ihan itse järjesti.

Huokaus

Onneksi on talvi.

Ennen kuin joku tulee mittaamaan minulta kuumeen, voin vähän avata tätä toteamusta. Olen ollut aika työllistetty lähinnä koko tämän alkuvuoden. Eilen klo 21 ajattelin vapaa-ajan taas alkaneen. Otin käsiini kirjan Suomalainen metsäpuutarha.

Jos tämä kiire olisi osunut kasvukauteen, harmittaisi kovasti. Nyt viljelylaatikoille ei ehtinyt tapahtua mitään korvaamatonta vahinkoa, vaikka pakkanen paukkuukin. Ehkä tässä kuussa ehdin jo vähän miettiä ensi kesän kasvukautta. Ja ehkä ripotella pari siementä kohti kosteaa multaa.

Kuva otettu noin klo 8.15 tänä aamuna. Helmikuussa on oikeasti jo valoisaa aamulla muinakin kuin selkeinä päivinä.

Ihanaa on silti kulkea kohti kesää. Laskeskelin juuri, että hyvällä tuurilla ensi kuussa saattaisi nähdä lumikelloista vilahduksia. Jos ei vielä silloin, niin viimeistään huhtikuussa.

Aamun Valo

Helmikuun toisena päivänä nimipäiväänsä viettää Aamu. Helmikuun kolmantena päivänä nimipäiväänsä viettää Valo. Ja jos hyvä tuuri käy, meidän leveysasteilla näkee helmikuun toisena tai kolmantena päivänä töihin mennessä Aamulla pienen Valon kajastuksen. (Tosin riippuen hyvin paljon sääolosuhteista, mutta en puutu nyt siihen.)

Aamun Valon läheisyydestä ja tiistain ihanasta säästä riemastuneena kannoin tänään koko päivän laukussani kameraa. Jotta saisin ihanan helmikuisen sään tallennettua kuviin. En kuitenkaan muistaakseni havainnoinut ihanaa helmikuista säätä, sillä päivä meni taas sellaista puolijuoksua eteenpäin, että ei paljon pysähdelty kuvailemaan tai ainakaan painamaan säätä mieleen. Ainakaan päivänvalossa. Mustia kuvia tuskin kukaan haluaa nähdä, joten kaivoin pari kuvaa Valosta. Joskus se Valo kyllä voi olla myös Illan Valo. Kuten kuvassa toukokuussa.

Tai keskikesän valo, joka tulee ja heijastaa ja on joka paikassa. Ja se Valon tunne mielessä ja sisällään, minkä kokee katsoessaan jotain itselle Tärkeää.

Tai se Valo, joka suodattuessaan saa värit loistamaan.

Voi Valo, kyllä sinua onkin kaivattu! Tervetuloa taas maisemiin.