tiistai 3. tammikuuta 2017

Tulppaanikupla

Maassa on lunta kaksi senttiä ja kovia pakkasia on luvassa. Ei haittaisi ollenkaan pieni tai suurempi lumisade kasvien suojaksi. Sääolosuhteille ei oikein mitään voi. Pitää vain toivoa ja luottaa, että kasvit säilyvät. Ensimmäisenä mieleen tulivat tulppaanien kohtalot. Joistakin penkeistä viime talvi vei tulppaaneja, vaikka jotkin perennat säilyivät. Ja tämä oli ihan ensimmäinen kerta, kun minulla kävi niin ihan uusien tulppaanien sipuleiden kanssa. Samasta penkistä jopa kestäviä Apeldroon tulppaaneja katosi tai kutistui. Alla olevassa kuvassa näkyy noiden tulppaanien kokoero. Tuossa piti siis kasvaa noin kymmenen punaista tulppaania, taisi kasvaa nuo kaksi vai olisiko jossain ollut joku kutistunut kolmas tulppaani. Koska talvi vei punaisia, tuli pientä muutosta tuon penkin ensi kevään tulppaanivärityksiin. Ainakin toivottavasti.


Eilen katsoin Hollannin 1600-luvun tulppaanikuplasta ohjelman, joka vielä näkyy Areenassa: Tulppaanikupla, joka lähetetään uusintana vielä sunnuntaina 8.1. klo 10 ykköseltä. Mielenkiintoinen ohjelma, mutta pikkuinen huoli taas iski liittyen oman puutarhan tulppaanien vointiin. Olen joskus nähnyt painajaisenkin siitä, että yksikään tulppaani ei noussut talven jälkeen (joka vuosi istutan lisää 100-200 tulppaanin sipulia).

Enää on vaikea kuvitella, miten ihmiset laittaisivat omaisuuksia likoon tulppaanien tai yhden ainoan tulppaanin vuoksi. Sen kyllä taas ymmärrän, että puutarha kokonaisuudessaan voi vielä paljon aikaa ja myös ajoittain aika paljon rahaa.


24 kommenttia:

  1. Niinpä, lunta olisi kiva saada.
    Pitääpä katsoa tuo Tulppaanikupla ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, nyt sitä lunta riittääkin meillä. 10 senttiä pakkaslunta tullut tähän mennessä. Toivon samaa suojaa muuallekin.

      Poista
  2. Viime talvi vei meilläkin tulpaanit lähes täysin, toivottavasti ensi keväänä on taas tulppaanikevät!
    Ja kiitos ohjelmavinkistä, kävin heti sen katsomassa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan sattumalta itsekin huomasin tuon ohjelman.
      Toivotaan hurmaavaa tulppaanikevättä.

      Poista
  3. Minun tulppaanini kasvavat hyvin vaihdellen, maa on melkoisen savinen, joten nämä tällaiset talvet eivät liene parhaita sipulikukille. Meillä on jotain muutakin samaa kuin savimaa; kasvuvyöhyke ja kaupungin metsään rajoittuva pihapiiri. Kävin katselemassa blogiasi ja liityinpä lukijaksesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun tulit lukijaksi. Savimaassa ja tulppaaneissa on omat haasteensa. Hauskaa, että on jotain yhteisiä piirteitä puutarhoissa.

      Poista
  4. Minä olen istuttanut vain muutamia tulppaaneja pihalleni, koska niitä pitäisi istuttaa joka vuosi lisää. Siksi istutan mieluummin narsisseja, jotka kukkivat vuodesta toiseen.

    Täytyypä katsoa tuo Areenasta tuo 'Tulppaanikupla', kuulostaa mielenkiintoiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä eräs talvi melkein vei kaikki vanhat narsissit. Tai ehkä se kevät niitä karsi. Onneksi osa niistä vanhoista säästyi ja nyt yritän saada ne pidettyä hengissä. Ovat siis edellisen omistajan istuttamia. Minä hankin maltilla narsisseja ja vähemmän maltilla tulppuja. Muita sipulikukkia myös joka vuosi.
      Tuo ohjelma oli hauska aikahyppy.

      Poista
  5. Luin joskus tulppaanikuplasta kirjan. Romaanin mutta perustui siihen mitä tapahtui. Mielenkiintoista historiaa.
    Tulppaanit kuuluvat ehdottomasti jokaiseen puutarhaan vaikka niitä pitäisi uusia joka vuosi.
    Tämän päivän lumisade tuli juuri oikeaan aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumisade oli kyllä tarpeellinen. Tulppaanit ovat joka vuosi niin odotettuja, että en voisi nyt kuvitella, että en niitä istuttaisi. Mutta onneksi on myös muita kevätkukkijoita.

      Poista
  6. Märkyys taitaa olla tulppaanille eniten haitaksi ja sitä riitti syksyllä 2015. Ehkä ne tulevana keväänä nousee paremmin. Kiitos ohjelmavinkistä. Aikaisemmin olen lukenut, että tulppanikuplan aikana yhdellä huippusipulilla sai 3 prameaa porvaristaloa. Siinäpä oli kuplaa kerrakseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kupla mainittiin historian ensimmäiseksi kuplaksi. Ja kuinka paljon siitä on opittu.
      Toivotaan, että on kauniita tulppaanikeväitä seuraavina vuosina.

      Poista
  7. Kiva ohjelmavinkki. Pitääpä katsoa:)

    VastaaPoista
  8. Joo voi hitsi, mulle kävi samoin, jotenkin nahistuneita tulpsuttimet olivat kun kesän vaan satoi. Uuteen nousuun vaan. Pidän niin peukkuja jotta kaikki istuttamasi tulppaanit kukoistavat oikein kauniina tänä vuonna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin toivon oikein tulppaanikukoistusta. Onneksi tulppaaneja voi istuttaa aina lisää. Toivottavasti sinullakin on paljon sipulikukkia kukassa keväällä.

      Poista
  9. Katsoin Tulppaanikupla-ohjelman telkkarista. Olen tarinan kuullut aiemminkin, mutta mielenkiintoisen ohjelman katsoi mielellään.
    Kohta taas on aika kulkea pitkin puutarhaa tarkkailemassa, mitä mistäkin nousee. Jännittävää nähdä, millainen tulppaanikevät on tulossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joka kevät jännittää uusi kasvu. Toivottavasti on myös tulppaaneja.

      Poista
  10. Hyvä vinkki. Minulla on nyt aikaa katsella puutarhaohjelmia, ja etsiä uusia ihania puutarhablogeja. Paljon mielenkiintoista ja käytännönläheistä luettavaa bblogistasi löysinkin. Liityin lukijaksesi. Tervetuloa myös blogiini vierailulle.
    Sinulle toivotan oikein innostavaa puutarhavuotta 2017!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tulen jossain vaiheessa vierailemaan. Minulla on vuorostaan nyt kovin paljon muita asioita, jotka vaativat aikaa. Vielä jossain vaiheessa kiire vähän hellittää.

      Poista
  11. Viime talvi oli ankara. Toivotaan, että tämän talven jälkeen nousisi tulppaanit kukkimaan. Kurkistahan blogiini, jätin sinulle haasteen 😃

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tule kurkkimaan..
      Tulppanien kukintaa tässä voi jo odottaa. Onneksi sitä ennen on lumikellot ja krookukset jne.

      Poista
  12. Tulppaaneista haaveillaan täälläkin. Ohjelma oli tosi mielenkiintoinen. Blogisi oli minulle uusi tuttavuus, ja liityinkin oitis lukijaksesi. Tervetuloa vastavierailulle:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos liittynisestä. Tule vastavierailulle, viimeistään, kun kiireer pikkasen helpottavat.

      Poista