sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Vierailulla Arvilassa

Kiitos Arvilan väelle, että piditte pihaa ja museota auki eilen. Kävin siis Päivänpesän- blogin pihapiirissä. Jo ajaessa tajusin, että tosiaan maalle tässä ajellaan. Kauniita maisemia ja ihanan näköisiä suuria pihapiirejä.

Arvilan pihalla piti kyllä pitkään ihmetellä sitä avaruutta. Tutuilla maalaispihoilla on siihen avaruuteen tottunut. Nyt taas kesti hetki henkäillä, kun katseelle ei ole koko ajan seiniä vastassa.

Katjan kanssa oli todella mukava jutella kasveista ja pihapiiristä. Ja uusista suunnitelmista. Niin mielelläni käyn muiden kasvihuoneissa. Aika lailla ovat omat kasvihuonehaaveet pinnalla.





Kaikkea suurta ja pientä talvituhoa on useimmissa puutarhoissa tapahtunut. Onneksi vierailijalle ei silti paikat näytä talvituhojen kautta, vaan aina vierailija katse kyllä lähtee kaikkeen muuhun kauniiseen ja olemassa olevaan. Itse katson mielelläni myös kaikkea kukkivaa tai pian kukkivaa. Oli myös niin suuria pionin nuppuja, on ihme, jos kohta ei kuki pionit.

Oikein hyvä akileija-aika tähän aikaan vuodesta. Ja unikoiden aika.


Ja kauniit illakot. Kurjenmiekkoja. Ja monia nuoria pieniä puita. Kuvan taustalla läheinen pelto. Peltojen läheisyys tekee paljon avaruuden tuntua, mutta varmasti myös tuulta.


Kuvia olisi voinut taas ottaa enemmänkin. Kameraa ei vain koko ajan tajua aina pitää kuvausasennossa. Puutarhassa on vaikka mitä nähtävää. Ja kotimuseossa on paljon kaikkea.

10 kommenttia:

  1. Sinulla on ollut hieno vierailu. Todella kauniilta paikalta vaikuttaa ja niin kaunista kukintaa. Kyllä noissa isoissa pihoissa on jotakin todella kiehtovaa. -Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suurissa pihoissa mennään vähän suuremmilla linjoilla. Kivaa on tehdä vierailuja.

      Poista
  2. Varmasti kiva vierailu! Avaraa ja kaunista!

    VastaaPoista
  3. Kivan näköinen tuo ekan kuvan istutusalue. Puutarhoissa on kiva vierailla. Joskus niistä saa vinkkejä itselleenkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin kaunis alue. Päivänpesän blogissa alue näkyy vielä paremmin. Keskellä kaunis ympyrä.
      Ja on hieno nähdä puutarhoja, joista on lukenut.

      Poista
  4. Kiitos kun kävit, oli mukava tavata taas! Ja aivan ihania kuvia, kun joku muu kuvaa pihaa kuin itse, niin kuvakulmat on heti ihan erilaiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että kuvakulmat ovat erilaisia. ;)
      Oli tosiaan kiva tavata. Ja kiitos yhä puutarhasi avaamisesta.

      Poista