tiistai 7. kesäkuuta 2016

Poks

Ensimmäinen tämän pihan pioni avautui. Olen itse päätellyt sen olevan tarhapioni. On edellisen omistajan istuttama. Usein olen odottanut sen avautumista noin juhannuksen tienoille useana vuonna ja viime vuonna kuvasin pionin avautuneena 26.6. Tänään 7.6 oli pioni avautunut.


Löysin myös (ainakin osan) istuttamistani hajulaukoista. Ja ne nousevat ja kukkivatkin kai pian. Olen joskus aikaisemmin näitä yrittänyt kasvattaa. Nyt onnistui, joskus ei. Samasta penkistä useampia ukkolaukkoja taas on kadonnut.


Myös kahdessa sinivaleunikossa on nuppuja. Yhdessä kuivemmassa paikassa olevassa taas ei ole, kun se taitaa kitua. Suurimmat keltavaleunikot tappoi talvi, siementaimia on sen verran paljon, että pian kukkii valeunikoita kahdessa värissä.

12 kommenttia:

  1. Vau, sulla menestyy valeunikot! Ja hajulaukka, hitsi kun onnistun joka ikinen alkukesä poikkaisemaan sen kukkavarsia, nytkin meni yksi - ja kukintoja olisi ollut tulossa vain kolme. Täytyy nyt olla erityistarkka niiden kahden jäljellä olevan kanssa! Ne menevät poikki ihan ylihelposti, vähän kun penkissä pyllistelee, sitten kuuluu pahaenteinen naps.
    Ihanan värinen pioni!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho. Täytyy olla sitten hajulaukkojen läheisyydessä varovainen. Se penkki odottaa kyllä kitkentää.
      Tuon pionin väri on tumma, sitä on vaikea kuvata esim. aurinkoisella säällä.

      Poista
  2. Ihana pioni. On se vaan kaunis kukka. Laitahan sinivaleunikoista kuvia sitten kun avautuvat. Se on niin hieno kukka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laitan kyllä kuvia sinivaleunikosta, kun kukkii. Toivottavasti olen silloin kotona.

      Poista
  3. Onpa pioni aikaisessa, minulla ei kuki vielä edes kuolanpioni joka yleensä sentään on ajoissa. Minun kaikki hajulaukkakokeilut ovat menneet mönkään, nyt toin Virosta valmiita taimia, katsotaan onnistunko niiden kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ollut hämmästyttävän aikaisessa. Sama laji ei kuki kyllä vielä kahdessa muussa paikassa.

      Poista
  4. Minulla pionit ovat vasta nupuilla. Kaunis avautunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinanpionien nuput ovat tiukasti vielä kiinni ja pieniä. Tämä on aina vähintään viikon aikaisempi. Nyt varmasti useamman viikon aikaisempi kuin kiinanpionit.

      Poista
  5. Kukinta on tosi aikaisessa monen kasvin kohdalla. Hajulaukkaa en ole ikinä kokeillut, kuvista ihaillut vain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensimmäinen kokeilu hajulaukan kanssa ei tehnyt yhtään kukkaa. Nyt ollaan jo melkein kukinnassa.

      Poista
  6. Voi ihanuus mikä pioni. Se on tosiaankin varmaan rubra plena. Naapurissa on samanlainen ja käyn sitä salaa ihastelemassa aamuisin :) Kiva kun saat pian ihastella sinisiä valeunikkojasi, ovat varmaan suloisia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pioni on raskas, taipuisi ilman tukea. Mutta hyvin muhkea ja ihana. Joka päivä käyn vilkaisemassa sinivaleunikoita. Tallella ovat, nuput vielä tiukasti supussa.

      Poista