sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Kuusi neliötä kasvimaata

Kesäkuun alun päivät ovat menneet lujaa kyytiä. Kasvimaani on noin kuusi neliötä lavakauluksissa ja muutamat ruukut myös terassilla. Helteet tekivät kasveista janoisia ja sen lisäksi oli vielä pari hommaa vaiheessa. On täysin luonteeni vastaista sisustaa yhtään mitään, mutta kasvmaalla ja puutarhassa olen alkanut nauttia silmälle mukavilta näkymiltä.



Ilmat kuitenkin viilenivät se verran, että piti yrittää suojella tomaatteja shokilta. Joskus tai aika usein kuitenkin se käytännöllisyys menee visuaalisuuden edelle. Lavakauluksen kahdella sivulla on kiinni lasit. Ja päällä ikkunalaseja, jotka eivät ole kiinni. Kahdella sivulla toimii tuuletus varsin hyvin. Niittasin hetkeksi toiselle sivulle harson ja toisella sivulla harso on osittain vain kiinni, jotta pääsee kastelemaan ja varkaita poistamaan.


Edellinen omistaja jätti meille vanhoja työkaluja. Joista nämä vanhat puuvartiset ovat olleet kaikki olleet aika kamalia käytössä. Vanhaa kuokkaa kun vähän heiluttaa, lähtee ruosteinen kuokka irti.


Mutta eihän näitä pois heitetä.


Vanhat puuvartiset lapiotkin olivat aika surkeita käytössä, joten nekin ovat nyt hyötykäytössä. Painavia ja lyhyitä ja kumman tuntuisia kädessä. Ehkä noilla lapiolla on kaivattu talon perustuksia.


Toivottavasti kasvimaa näyttää parin kuukauden kuluttua jo rehevämmältä.

12 kommenttia:

  1. Kiitos kivoista ideoista, meillä on vanhoja lapion varsia, niistähän saa oivan tuen kun virittää narut väliin. Mitään ei siis kannata heittää pois :D
    Minulla on jotkut työkalut tulleet jo edellisen talon kaupan mukana, loistavia käytössä, lemppareitani. Sitten on työkaluja joiden kohdalla ei voi kuin ihmetellä miten niillä on voitu tehdä yhtään mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen huomannut nyt, että moniakin tavaroita voi hyödyntää ja jatkojalostaa piha/puutarha/kasvimaakäyttöön.
      Kiva, jos sait ideaa lapioiden hyödyntämisestä. Täytyy myöntää, että yksi syy tuohon oli myös laiskuus. Lapiot ja naru olivat saatavilla. Kaikki muu viritys olisi myös vienyt aikaakin. Ja en halunnut tuohon pysyvää viritystä, kun eihän sitä tiedä, mitä ensi vuonna haluaa.

      Poista
  2. Nyt on kyllä tosi hieno ja siisti kasvimaa! Ihana tuo kasvihuonerakennelma, ihastuin siihen aivan valtavasti, voisin muuttaa sinne vaikka asumaan :) Vanhat työkalut ovat oikea aarre, esillä vain ehkä parempikin, ei niitä oikein raaskisi edes käyttää vaikka toimisivatkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille on sattunut siten, että kaikki nuo vanhat puuvartiset ovat kyllä jo taipuneita tai heiluvia. Koristeena kyllä vielä käyttökelpoisia.
      Tomaattihuone on sen verran pieni ja matala, että suosittelen kutistumista, jotta siellä mahtuisi olemaan.

      Poista
  3. Hieno kasvimaa ja kiva koti tomaateilla! Upeita nuo vanhat työkalut! Koristeena varmasti palvelevat paremmin kuin käytössä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tomaattien koti on toivottavasti hivenen lämpimämpi ensi yönä kuin ulkoilma. Hallavaara tuli kuitenkin.

      Poista
  4. Hieno kasvimaa! Ensimmäisessä kuvassa näkyvä kaareva polku on myös mieleeni :) Sulla näyttää jo hyvin kasvavan laatikoissa kaikkea, meillä on kasvu ollut vielä melko hidasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaareva polku on minustakin mukava. Sitä tulee käveltyä paljon.
      Osa kasveista on laitettu eri aikoihin. Osa istutettu suoraan jo aikaisin ja osa esikasvatettu. Seuraavan viikon yöt varmasti paljastavat, että miten kasvien käy. Ovatko hengissä vai pitääkö niitä korvata.

      Poista
  5. Kaunis kasvimaa! Joskus jonkun sisustustoimittajan kanssa puhuimme siitä, miten puutarhahommissa on oma estetiikkansa, sellainen käytännön estetiikka. Siinä meinaan silmä lepää, kun on järkevää ja hyödyllistä. Mulla lepääkin enemmän siinä kuin pitsiverhoissa ja kesäkukkaistutuksissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Kyllä itsekin nautin nyt paljon tuosta kasvimaasta ja sen ulkoasusta. Saa nähdä, minkälainen se tulee olemaan myöhemmin kesällä ja esim. ensi vuonna.
      Kesäkukkaistutukset ovat usein muilla kauniita ja nautin niiden näkemisestä esim. julkisilla paikoilla. Minä kuitenkin säästän juuri kesäkukista eniten. Perennat vaan vetävät puoleensa enemmän. Ja hyötykasveihin myös tuhlaan vähän (vaikka ei tässä kyllä mitenkään omavaraiseksi pääsisi..).

      Poista
  6. Tulipas kasvimaastasi kaunis. Kiva kun hyötypuutarha on hyödyn lisäksi myös kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mielessä on vielä asioita, joita voisi tuohon kasvimaan lähelle tehdä.

      Poista