sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Juhannuksen jälkeen

Juhannusreissussa sitä mietti, että miksi ei reissaa useammin, kun tämä on niin mukavaa.

Kotiin tullessa taas ajatteli, että kotona on niin mukavaa, että miksi sitä ikinä lähteekään muualle.

Vaihtelu kuitenkin virkistää. Eilen illalla tultiin kotiin ja pikainen pihakierros kameran kanssa paljasti, että nimettömät valkoiset pionit ovat poksahdelleen auki ihan urakalla.


Niiden sisällä kävi kova pörinä.


Omenapuupenkkiin istutetut pari pionia kaksi vuotta sitten ovat vihdoin nuppuvaiheessa. Do Tell pioni nupussa isotähtiputken ja jättipoimunlehtien kukintojen kanssa.


Geranium Orion, samainen punainen isotähtiputki ja punaisen pionin nuppu. Tämän pionin nimi ehkä selviää, kun se kukkii.


Ja etupihalla kälyltä saatu jakotaimi nimettömästä pionista avautuu pikkuhiljaa. Tässä keskusta on vaaleampi.


Vielä pari (tai enemmän pionia) mahtuu hyvin pihaan. Muutama on vielä nuppuvaiheessa, jotain pitää vielä odottaa, että saa sen nupun rakennettua. Kasvit oli kasteltu ennen reissua hyvin, joten kasvimaallakin oli mennyt hyvin reissun aikana.

14 kommenttia:

  1. Samat fiilikset reissuista. Piti googlettaa "Do Tell" pioni. Todella kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotan kyllä kovasti nuppujen aukeamista. Toivon, että ei sada kaatamalla silloin.

      Poista
  2. Ihana kotiinpaluu suoraan keskelle pionijuhlia. Ihania pioneja sinulla, tuo valkoinen on todella kaunis!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valkoinen on kaunis pioni, vaikka onkin ilman nimeä. Pionijuhlat alkoivat ja jatkuvat vähän aikaa.

      Poista
  3. Kotinurkkia arvostaa enemmän, kun välillä käy kurkkaamassa muualle. Ja kotiinpaluu osui parhaaseen pioniaikaan.

    VastaaPoista
  4. Hyvin ajoitettu kotiipaluu. Nyt lämpö onkin hellinyt pioneja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pionit vievät nyt kyllä huomion. Ihana sää pioneille.

      Poista
  5. Kauniit pionit!
    Tuo valkoinen varsinkin on ihana!

    VastaaPoista
  6. Ihanat pionit. Kotona on kyllä paras, itse olen huono lähtemään minnekään. Jännä tuollainen kulhomainen valkoinen pioni, suloinen. Ihania kesäpäiviä sinulle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt sen valkoisen pionin kulhomaisuus on mennyttä. Laitan kohta kuvia.
      Ja mukavia kesäpäivä myös sinulle!

      Poista