sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Unohduksia ja kömmähdyksiä

Kunto ei kyllä ole kohdallaan, liian vähän puutarhajumppaa viime aikoina näköjään. Puutarhajumpan osuus alkaa nyt taas kasvaa.

Tässä kuvassa on osa vanhaa laattapolkua, kuten näkyy. Tehty ehkä 40-50 vuotta sitten. No, ei sitä oikeasti näy.


Polku löytyy rautakangen avulla etsimällä. Jonkin verran tuntui sormissa, kun repii rikkaruohomattoa. En aina muista, että sormissakin tarvitaan lihaksia.


Ei ole kivaa kaivaa laattoja esiin, suosittelen siis muita olemaan viisaampia ja pitämään huolen laatoistaan jo ajoissa.

Ei ole kunnon vääntöä nyt mukana puutarhatöissä, into puuttuu. Taitaa vähän vaivata joku samantapainen lenssu, joka on lapsia vaivannut ihan urakalla. Onneksi on vielä aikaa puuhailla pihahommissa.

Onneksi sentään säät ovat ihanat. Oreganot saavat olla rauhassa, vielä vähän aikaa sitten ne olivat täynnä kimalaisia. Unohdin korjata omaa oreganoa talteen. Se pitäisi kyllä latvomisesta.


Alkukeväällä palelutin keijunmekkoni, joka kuitenkin juuresta alkoi hitaasti työntää uutta kasvustoa. Viime vuonna keijunmekko oli tähän aikaan tuuhea ja korkea. Nyt ei. On kuitenkin elossa.


Aina ei mene ihan oppikirjojen mukaan. Onneksi ei aina tarvitsekaan.

8 kommenttia:

  1. Ei oo "vääntöä" täälläkään. Pitäis istuttaa edes pari pussia tulppaaneita ja tympii jo marjojen keräyskin. Tyrniä olis vielä pensaassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt se selvis, miksi ei ole vääntöä. Flunssahan se voimat vie.

      Poista
  2. Huh, mitä hommaa noiden laattojen kanssa! Juu, kyllä alkaa into laskea aina tässä vaiheessa, mutta sisulla vaan etiäpäin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laattojen päälle ei kannata antaa kasvaa mitään. Huomasin sen tässä omakohtaisesti. Sisua löytyy, kun taas paranee.

      Poista
  3. Paranemisia sinne! Huomaan, että teillä on oikeat arkeologiset kaivaukset siellä, iso urakka. Suloiset kuvat orjaleiristä huolimatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että kunhan tauti talttuu, tuntuu orjaleiri taas ihan mukavalta.

      Poista
  4. Uskomatonta, että miten luonto ottaa vallan. Laattoja ei näkynyt yhtään! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonto on aika nopea, ei varmaan mene kuin muutama vuosi, että nurmikko kasvaa päälle, ellei pidä varaansa. Meillä on ollut myös routa mukana työssä.

      Poista