lauantai 14. joulukuuta 2013

Kevät ja kesä mielessä

Joulu lähestyy, mutta ajatus laukkasi kevääseen ja kesään. Kaupoissa on myynnissä joulua varten jo tulppaaneja. Eli minulle se tarkoittaa, että kevättä voi ihan oikeasti alkaa leikkimään sisätiloissa tulppaanien muodossa. Ihana pitkä tulppaanikausi alkaa. Ja loppuu sitten vasta kesäkuussa.

Katsoin myös kuvia sillä silmällä, että mitä suunnitelmia unohdin toteuttaa. Kieloa kasvaa pihalla edellisten omistajien jäljilta. Unohdin tyystin istuttaa sen seuraksi jotain. Mutta onhan tässä seuraavakin syksy.


Ukkolaukkaa ihailin viime kesänä ensimmäistä kertaa ja oli tarkoitus hommata lisää kaikkea laukkoja. Sillekin suunnitelmalle kävi jotain tässä välissä. Onhan taas ensi syksynä uusi mahdollisuus. Ukkolaukan kehitysvaiheet olivat hauskaa seurattavaa. Miten toukokuussa pienestä nupusta tuleekin niin mahtava kukka.


Ukkolaukoissa oli kukkakärpäsiä kesäkuussa. Huomasi kyllä näiden kasvusa eroa. Hyvässä multamaassa kukinta oli pöyheä, tiheämmässä ja ei kovin hyvässä maassa kukinta oli paljon vaisumpi.



Linnanmäellä suihkulähteessä näytti olevan myös jotenkin tuttua muotoa.


Joka vielä enemmän tulee esiin, kun tuijottelee ukkolaukan kypsyviä siemeniä elokuussa.


Nyt sitten pähkäilen, että minkävärisiä tulppaaneja olisi mukava katsella jouluna.

6 kommenttia:

  1. Mukava kirjoitus ja kuvat ;) Laukat on niin kauniita, tuollaisia alimmaisen kuvan siemeniä otin talteen. Oli valkoinen laukka, jostain laukkasekoituksesta kasvoi vain yksi sellainen.

    VastaaPoista
  2. Laukat on ihania, kuten tulppaanitkin. Osa laukoista kukkii vuodesta toiseen samalla paikalla, jostain ne tuntuvat katoavan.
    Iso tulppaanikimppu jouluksi tuntuukin aika houkuttelevalta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi tulppaaneja on jo jouluna useampia vaihtoehtoja. Pitää alkaa katsoa, missä laukat voisivat viihtyä.

      Poista
  3. Kaunista! Ja tulppaanikausi on tosiaan edessä, oi mitä ihanuutta.

    Viime jouluna katselin punaisia tulppaaneja, olivat kiva sekoitus joulua ja kevättä. Tänäkin vuonna tulppaanit olisivat mieluisia (ja hyasintit ja amaryllisleikot ja helleborukset ja...) :)

    VastaaPoista