lauantai 21. syyskuuta 2013

Sipuleita, sipuleita

Kun pihan suurimmat väriläiskät alkavat olla ruskan vuoksi.



Tulee mieleen kevät. Ajattelin ensin selvitä sipulikukkaostoksilla hyvin maltillisesti. Vain vähän Prinsessa Ireneä ja jotain muuta. Aloin selata toukokuun kuvia. Ja mieli vähän muuttui.





Ajattelin vain kauppamatkalla käydä ostamassa sipulipussin. (siis yksikössä) Lahdessa on liike nimeltä Siemen ja Kone .  Ja ihan vähän kävikin toisella tavalla.

Lipsahti mopo käsistä. Oli ihan kuin pienenä tyttönä irtokarkkilaarien vieressä tai sama ilmiö tapahtuu myös videovuokraamojen karkkihyllyillä. Liikkeessä on laareja, joista voi itse ottaa sipulit pussiin. Merkkasin ensin pussiin sen, mitä otan sen verran ehdin aina harkita. En tosin mennyt ihan kokonaan äärimmäisyyksiin. Olisin ehkä voinut seota pahemminkin. Mutta oli niin halpaa. Suosittelen.



Tämä ei ole maksettu mainos.

Vaan perustelu höyrähdykselleni.

8 kommenttia:

  1. Hih, siinähän on sipuli poikineen !

    VastaaPoista
  2. Ai ihanaa että saa itse poimia sipuleita ! Ja hauska kaupan nimi, Siemen ja Kone, kuulostaa vanhalta perheyritykseltä. Mukavaa syksyä !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan kuin olisi ollut Hollannissa, kun sai itse poimia laareista sipuleita. Taitaa tuo yritys olla suhteellisen vanha, joten voi ollakin perheyritys. Sieltä on kyllä ostettu mm. ruohonleikkuri, kesäkukkien taimia maaliskuusta toukokuuhun, kompostikuivikkeet ja monet siemenet ja muut.

      Poista
  3. Täällä on käynyt katologien kanssa vähän samalla tavalla. Eilen tuli monta kiloa painava postilähetys...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävinkin katsomassa ostoksiasi ja samalla kyllä huojensi, että näin voi käydä muillekin.

      Poista
  4. Eihän nuo hirveän hintasia tainneet olla kuitenkaan. Eipä meillä ole mitään irtomyynnistä valittavissa.
    100 sipilia tuli mullakin istutettua. ENKÄ aio lisää ostaa ;)))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän mennessä kulunut alle 40 euroa ja aika monta sipulia on tuolla odottamassa. Vielä ihan vähän puuttuu.. ;)

      Poista