Liljatarinoita ja kestokuusi

Kaupunkilaistyttö kyseli lilja Madrasista. Jouduinkin tutkimaan asiaa tarkemmin. Selvisi, että Madras on raottanut kukkiaan kyllä, mutta ei siinä kohden, jossa viime postauksessa väitin.

Ryhdyin sitten miettimään, että mistä ihmeestä kukkapenkiini onkaan ilmestynyt yksinäinen oranssi ja kerrotut keltaiset liljat.

Muisti toimii kyllä, vaikkakin hitaasti. Ostin vuonna kivi ja miekka (omakotitaloon muuton jälkeisenä keväänä) puutarhamessujen hollantilaisilta sipulikukkamyyjiltä vain valkoisia ja punaisia liljoja. Istutin ne kukkapenkkiin, jossa edellinen omistaja oli todennäköisesti pitänyt kesäkukkia.

Liljat nousivat maasta ja yksikään ei ollut punainen, saatikka valkoinen. Silloin tajusin, että irtosipulimyynti puutarhamessuilla on yhtä arpajaista. Meillä alkoi siinä sitten myös kattoremontti. Kukaan ei voi millään arvata, mihin katolta heiteltiin vanhoja peltejä.

Jos joku ei arvannut, niin voin kertoa, että niiden liljojen päälle.

En hoitanut pihaa muutamaan vuoteen juuri ollenkaan (ei kiinnostanut, oli pienet lapset). Ahdistuin suuresta pihasta.

Yhtenä syksynä se kuitenkin iski, aloitin raivaamaan piikistä rytökasaa. Tilasin multaa ja aloin harrastamaan puutarhaa. Heti seuraavana keväänä tai syksyllä istutin uusia liljoja ja koitin kaivaa niitä vanhoja yllärililjoja penkistä.

Elossa yhä ovat niistä arpajaisista nämä kaksi liljaa. Punainen ja valkoinen (oikeasti oranssi ja keltainen). Keltainen on tehnyt ainakin yhden sivusipulin.

Sitten minulla on liljoja, joita markkinoitiin silloin joskus vaaleanpunaisina. Olen yhä eri mieltä näiden väristä. Jos puutarhassa on joku väri, mistä en pidä, se on persikka. Persikka-hedelmää vastaan ei ole minulla mitään. Oranssi on kaunis, mutta persikka tai koralli on sellainen väri, jota en puutarhaani ole halunnut. Tässä lilja Pearl Lorrainessa on sitä jotain inhokki väriäni. Silti se kasvaa yhä puutarhassani. Tänä vuonna voisin vihdoin muistaa luopua tästä korkeasta liljasta.

Reilu vuosi sitten tein lasten kanssa Hollanti-reissun, johon ei sisältynyt ollenkaan puutarhajuttuja. Silloin oli kuitenkin pakko ostaa edes jotain tuliaista itselleni. Ostin sitten lentoasemalta ylihintaiset liljasipulit, joista tämä hyvin tumma (kuvassa vaaleampi kuin luonnossa) lilja Dimenssion on nyt kukassa.

Nyt meillä on myös jotain muutakin korkeaa kuin liljoja. Sain lahjaksi (jota olin kyllä toivonut) kärhötuen, joka on suurempi on aikaisempi meillä oleva kärhötuki. Mies askarteli sinne kestokukan. Kuitenkin kokonaisuus näyttää minusta nyt hieman enemmän kestojoulukuuselta.

Se on nyt upotettu kukkapenkkiin ja multaan, joten on luonnossa siis osin maan alla, jotta tuulet eivät sitä kaataisi. Se on korkea, tukeva ja ei saisi ruostua puhki ihan lähivuosina. Olen hyvin tyytyväinen tästä lahjasta.

Omaa puutarhaa

Vaihteeksi olen katsonut omaa puutarhaa linssin läpi. Näin heinäkuussa on ajoittain omassa puutarhassa tunne, että mikään ei kuki. Tai jos kukkii, se on jo kuvattu moneen kertaan. Joten välillä pitää kuvata myös sitä, mikä ei kuki. Meillä on rusotuomipihlajan marjat aina lintujen suosikkeja. Harmi, että en saanut kuvaan viherpeippoa.

Jotkut kasvit eivät ole ehtineet tänä vuonna kukkia. Ovat joutuneet taimikaruselliin. En millään löydä sopivaa paikkaa tälle tummalehtiselle kurjenpolvelle. Juuri äsken nimittäin huomasin (kuvan ottamisesta on yli viikko), että Ohotanmaruna kasvaa ja jyrää kohta tämän herkkiksen. Jotain vaalea tuo tummalehtinen kurjenpolvi tarvitsee taustakseen. Jatkan miettimistä. Ja ehkä siirtelyä.

Selvästi pitää siis lisätä lajirunsautta puutarhaan, koska kaipaan kukkivia kasveja. Onneksi on taas uusia taimia, mitä istuttaa. Viikon on flunssa vaivannut. Yhä sen verran, että lapiohommat eivät ole oikein napanneet. Ehkä jo loppuviikosta taas.

Kukkii kuitenkin kärhö Aljunushka, kohta kukkii muitakin kärhöjä.

Pioniunikot ovat tällä pihalla yksinkertaistuneet ja ovat aika pieniä. Maa tai valo ei ehkä heitä miellytä. Kuvassa näkyy hyvin pientä laventelin kukintoa, joka on melkein jäänyt muiden jyräämäksi. En osaa aina istuttaa oikealle etäisyydelle. Menee joko liian lähelle tai liian kauas.

Etupihan ensimmäiset kukkivat syysleimut ovat vaaleanpunaisia, niiden seurana lopettaa Lollypop-liljat. Vielä on lila, vaalean lila syysleimu nupuilla, valkoisessa ei ole vielä nuppuja. Talvi tappoi uuden jalostuksen syysleimun, mutta nämä vanhaa kantaa olevat jäivät kaikki henkiin. Aamupäivän valo tuli jännästi sivulta, joten kasvit saivat oman valokeilansa.

Räväkämmät liljat ovat takapihalla. Penkki oli aiemmin varattu keltaiselle, punaiselle ja oranssille. Nyt se on yhdistynyt toiseen penkkiin ja väriharmoniasta ei pian ole tietoakaan. No, mietin näitä väriasioita taas pikkuhiljaa. Punainen on lilja Monte Negro ja keltainen on Madras.

Näiden kuvien lisäksi otin tänään ihan ensimmäistä kertaa videokuvaa puutarhasta siten, että tarkoituksena oli myös ehkä esitellä sitä muille. Laatu on hieman erittäin kotitekoinen. Videolla ei ole puhetta, kun ääni ei ole nyt ihan vankimmasta päästä. Video on takapihalta, jossa näkyy myös kaikkea sellaista, joita kuvissa ei ehkä näy. Trampasta rikkaruohoihin.

Tämä viikko varmaan meneekin toipuessa siitä järkytyksestä, että olen ladannut tuon videon. Vaikka olenkin kovin suurpiirteinen, ottaa tämä silti koville.

Puutarharetkeilyä

Jouduin kuumeen takia jännittämään kovasti, että pääsenkö ollenkaan puutarharetkelle. Kukakohan arvaa seuraavasta kuvasta, että missä olen käynyt.

Meitä oli muutamia koolla Satun kutsumana Etelä-Karjalassa Lappeenrannassa. Satun oma kukkaiselämä-puutarha on ihana. Ja täynnä erilaisia kukkia. Satu pitää väreistä. Puutarhassa on paljon polkuja, jota pitkin on hauska kävellä.

Mikki-faneja on useampia. Näin Mikin ja Mikki tervehti meitä kaikkia, mutta kuvia en tajunnut Mikistä ottaa. Mikki kulki välillä myös omia polkuja läpi kukkapenkkien.

Huomasin vasta kotona, että on ollut taas vaikea keskittyä yhtä aikaa keskusteluun ja kuvaamiseen. Joten onnistuneita kuvia on liian vähän. Onneksi Satu päivittää blogiaan säännöllisesti.

Satu pitää puutarhansa auki myös Avoimissa Puutarhoissa, joten silloin siellä pääsee ihastelemaan kukkaloistoa.

Yllätysmomenttina pääsimme myös vierailemaan Tirilän puutarhan omistajan puutarhassa, jossa oli kasveille ja puille hyviä tarinoita. Ja näki minkäkokoisiksi puut kasvavat sitten ihan isona. Tässä vaiheessa kamera lepäsi aika paljonkin.

Kivipajula on Hannen piha, jota on esitelty myös muutamassa ohjelmassakin. Hannen kivipiha ja oma pajuharrastus ovat puutarhassa ne tärkeät elementit. Taas omistajansa näköinen, kaunis piha. Ei yhtään nurmikkoa.

Kierros alkoi etupihalta.

Ja jatkui takapihalle.

Vaaleat kivikukat heijastavat valoa myös marraskuussa, jolloin puutarhan kasvit ovat lepotilassa.

Tämän kuvan otin takapihan terassilla istuen Hannen punomassa korikeinussa.

Kiitos kaikille osallistujille ja ennen kaikkea Satu, joka kutsuit meidät.