tiistai 7. toukokuuta 2013

Väriläikkiä

Ensimmäiset kasvitieteelliset tulppaanit ovat avautuneet (siellä kohopenkissä). Pussin mukaan lajia tulipa pulchella violacea, mutta keskusta oli kuvassa keltainen ja näissä sinisen sävyinen. Joten lajista en ole itse nyt tasan varma. Ilahtunut olen joka tapauksessa.


Myös balkanin vuokot avautuivat lauantaina. Tai siis kaksi aikaisinta. Niitä pitäisi vielä tulla enemmänkin samaan penkkiin, ihan uusia ja viime vuonna laitettuja. Pari lehden alkua näkyy muualla.



Vihdoin myös pieni alue on scillamerenä, mukaan eksynyt pari sinivuokkoa ja valkovuokko.


Bellikset ovat erikoisia. Talven jäljiltä näkyi heti vähän väriä yhdessä ja nyt väri on vaan kirkastunut ja toinen bellis avannut kukkansa. Jokainen väriläikkä saa kyllä huomiota tähän aikaan vuodesta.


Pihatöihin en kuitenkaan ole oikein ehtinyt. Aika menee kaikessa muussakin niin tehokkaasti. Jotain olen vähän tuolla ehtinyt huitaista. Vähän väliä mietin meidän rikkaruohikon hoitamista kuntoon ja uuden nurmikon kylvämistä paikka paikoin. Pensaita voisi hoitaa jne. Mutta mitä sitten tapahtuisi risukasan (=pensaan) juuren kasvustolle?




Silmä ne valkovuokot erottaa todella hyvin ja kauas.. Toisaalta pihalla on paljon valkovuokkoa, heti ei sitä kasvustoa kyllä voisikaan hävittää.

Milloin muuten voi tai kannattaa siirtää kasveja, jotka ovat itse kylväytyneet edellisenä vuonna? Kevätesikon poikasia olisi muutama, jotka voisi siirtää toisenlaisiin oloihin.

torstai 2. toukokuuta 2013

Ylistys kivetylle kohopenkille

Meidän pihalle tulisi kukat hyvin paljon myöhempään, jos kaikki olisi vain tyrkätty tuonne savimaahan. Aloitin  pihalla omat "muutostyöt" siten, että ryhdyin tekemään kohopenkkejä kukille. Kohopenkkien reunoina ovat ennen terasilla (ja siinä käytössä huonohkot) olleet liuskekivet. Niihin takertuneet betonirippeet on piilotettu nyt siten, ettei oikein silmään kävisi. Näiden ansioista meidän pihalla on kevätkukkijat aurinkoisilla kohdilla keväällä aikaisemmin kasvussa, mitä muualla pihalla.

Nyt on tetenarsissit avautuneet, jotka viime vuonna olivat sisällä kevättalvella. Nyt vasta näin ja muistin, mihin niitä olen vuosi sitten kaivanut.


Kivien lämmössä narsissien katveessa on myös ensimmäinen balkanin vuokko aloittelemassa kukintaa.


Myös ensimmäisen kasvitieteellisen tulppaanin kukintaa odotan juuri kivettyyn kohopenkkiin, joka tuskin keskikesällä on enää se lämpimin paikka. Tulipa Pulchella Violancea taitaa tässä vähän jo näyttä väriä. Onkohan toi muutenkin nuokkuvaa lajia, vai voisiko piristyä kukan auetessa.


 Myös pihamme ekat valkovuokot, jotka ovat ihan luonnontuomia pihaan, ovat pian kukassa.

Kevät <3