Silmänpalvontaa

Olen tehnyt havainnon. Minusta on tullut silmänpalvoja. Auts.

Tämä saattaa vaatia selitystä. Jos jotain kiinnostaa. Nuorempana en todellakaan kiinnittänyt huomioita sisustamiseen. Minua ei myöskään häirinnyt epäjärjestys. Ennen puutarhan hoitoon hurahtamista en saanut slaagia voikukista. Saatoin jopa irroitella ja puhallella niiden siemeniä ympäriinsä. Ennen puutarhan harrastamista riitti, että ympärillä, siis omalla pihalla, oli vihreää. Ihan sama, mistä se vihreys tuli. Toki puita oli kiva kasvaa ja olla valoa ja varjoa. Mutta aika sama, oliko vierellä oleva kasvi horsma vai pioni. Ihmettelin ihmisiä, joille paikkojen ulkonäkö oli niin kovin tärkeää.  Ja pikkulapsiperhearki on ollut sellainen vaihe, jota on kuvannut värikkyys ja sotkuisuus ja tavaroiden epäjärjestys. Lapset ovat pysyneet tallessa, mutta vanhoista kuvista näkee, että tavarat ovat olleet välillä vähän muuallakin kuin tallessa.

Tarhapionin nupussa jo väriä.

Vaikka kauniita paikkoja silloinkin arvostin. Ja jossain vaiheessa huomasin silmiini alkavan sattua tietyt yhdistelmät. No, sattumisen syyksi löytyikin sitten hajataitto. Ei mennyt keltaisella pohjalla kirjoitettu musta teksti ihan kohdalleen.

Nämä saniaisen kiehkurat ovat sitten suloisia.

Hajataiton löytämisen jälkeen olen nauttinut kyllä kivoista visuaalisista yhdistelmistä ja huomannut varsinkin sen, jos jokin ei toimi. Mutta en ole oikein osannut löytää aina suunnitelmia korjata niitä.

Kalliokielo ja tuoksumatara

Tänä keväänä en ole ehtinyt puutarhan vauhtiin. Olen ollut koko ajan myöhässä. Kun aikaa tuntui taas löytyvän puutarhalle, tulin flunssaan. Flunssasta huolimatta koetin saada viljelylaatikon kuntoon ja niksautin (taas) vähän selkääni. No flunssan aikana myös selkä parantui.

Voikukkia joka ikisessä paikassa, vaikka onneksi vähiten kukkapenkeissä.

Olen taas nyt parantumassa flunssasta, mutta tuntui aivan kamalalta pihan epäsiisteys. Ja tajusin olevani silmänpalvoja. Onneksi puolisoni sai ruohonleikkuukohtauksen. Minä olen siis vuosia jo hoitanut ruohonleikkuun pihallamme, ettei vääriä kohtia leikata. Nyt olin onnellinen puolison ruohonleikkuuhalusta, sillä se siisteyttää puutarhaa uskomattoman paljon. Ihan kuin sisällä hiekkojen imuroiminen.

Leikattu nurmikko (tai vaikka rikkaruohikko) miellyttää vain silmääni enemmän kuin sellainen, jossa voikukat sojottavat.

Tämän jälkeen pieni määrä puutarhahommia sai patoutumia jo purkautumaan. Ihanaa nähdä, että vihdoin puutarhassa tapahtuu jotain.

Näiden suhteen työ on tosin tehty aina syksyisin.

Mietin, että mitä tekisin, jos saisin puutarhaan esim. 8 tuntia puutarha-apuja. Mitä haluaisin. Aluksi haluaisin vain olla niin terve, että voisin itse tehdä se 8 tuntia hommia niin, että joku muu vaikka siivoaisi meillä sisällä, pesisi pyykit, tekisi ruoat ja viihdyttäisi perhettä, kuskaisi lapsia jne. Mutta ei noitakaan hommia nyt oikeasti ole kerralla putkeen 8 tuntia. Enkä minä suinkaan itse ainoastaan meillä kotitöitä tee.

Leikatulta nurmikolta näkee kitkentäjätteet. Penkissä ei ikinä kannattaisi käydä ilman ämpäriä. Myös näkyvissä kivituhkaa, joka tarvitsee kitkemistä.

Mutta menin kasvimaalle ja katsoin kivituhkaa. Haluaisinkin 8 tuntia kitkentää. Toivoisinkin, että joku muu kuin minä siistisin kasvimaan kivituhka-alueet pari kertaa vuodessa. Sen lisäksi oikein perusteellisen, kunnon kitkentä kelpaisi niihin tylsiin ja ikäviin paikkoihin. Miksi vadelma ei kasva siellä minne haluaisi, vaan villivadelma ilmestyy yhtäkkiä talon seinustalle jonkin jättijuuren kanssa? Tai kaunis kielo alkaa yhtäkkiä vaellella. Luulen, että se 8 tuntia ei riittäisi. Jos nuo paikat olisivat kunnossa, minun silmänpalvoja silmiin sattuisi vähemmän. Puoli tuntia tai tunti menisi helposti myös siihen, että käytäisiin läpi puutarhaa ja tunnistettaisiin muutama kasvi (mm. muutama pioni ansaitsi oikean nimen).

Tätä löytyi puutarhasta vain yksi, joukossa oli mukana useita vaaleamman punaisia. Mutta tämä oli niistä kaunein.

Olisi kiva kuulla, mihin kukakin juuri nyt käyttäisi 8 tuntia puutarha-apuja. Tarkoitan sellaista oikeaa puutarha-apua, enkä sellaista, jota joutuu itse koko ajan neuvomaan vierestä, mikä on rikkaruoho ja mikä ei. Jotta voisi itse siis keskittyä kaikkeen muuhun puutarhassa.

Tämän postauksen kuvat puutarhasta eilen 29.5 ja tänään 30.5.

Kevään yllättäjiä

Joka kevät yllätyn omasta puutarhastani. Ei tarvitse siis mennä omalta tontilta kauemmaksi, kun alkaa epäilemään jonkin asteisia muistivaikeuksia. Vasta tänään tajusin Päivänpesän- blogia lukiessa, että olen vähintään yhden vuorijumalten kukan tapattanut kuivuuteen, mutta aloin jo epäilemään, että lukumäärä saattaakin nousta kahteen ja nämä ovat tapahtuneet vielä eri vuosina. Sen sijaan penkissä, jossa ei pitäisi kasvaa mitenkään päin narsisseja, onkin yksi ainoa kukkinut.

Olen todennäköisesti kyllä syksyllä ihan itse narsisseja tähän laittanut, vaikka aina muina vuosina en ole vastaavaa tehnyt. On sen verran kuiva penkki, että esim. kirjopikarililjat aina taantuvat. Eipä ole hyvä paikka narsisseillekaan, jos muistaisin, voisin siirtää.

Takapihalla kukkii pieni määrä valkoista lemmikkiä. Ehkä näin tämän jo viime vuonna tai sitten en. Alan jo epäilemään jotain muistihäikkää itselläni kohta. No, takana on tiukka talvi, se selittää kyllä kaiken.

Yritän pitää valkoisen erillään sinisistä, jotta valkoinen ei häviä. Tämäkään ei kasva oikein missään, siksi ei voi antaa muiden ajaa nurmikkoa, kun näitä alueita pitää kierrellä.

Vuonna 2012 olen istuttanut tälläisiä Hotpantseja kukkapenkkiin. Näitä ei paljon pitkään aikaan ole näkynyt ja luulin, että sipuleita ei enää olekaan. Nyt yksi tupsahti kukkimaan. Ainakin kuvien perusteella luulen niin. En ole tämän oloisten kaksiväristen tulppaanien rakastaja, joten en ole juuri vastaaviin enää sortunut. En vain ymmärrä, miten sipuli on voinut kestää elossa vuosia.

Tänä vuonna osa hyasinteista on ollut tuuheampia kuin joskus ja siksi osa niistä on myös kaatuillut. Tarhakylmäkukka pääsi yllättämään kukinnallaan tänä vuonna, sillä se on jopa liian samanvärinen viereisten kasvien kanssa. Ei melkein edes kunnolla erottunut.

Täytyy miettiä, että olisiko tuossa hyvä olla jatkossa jokin vähän erottuvampi väri tarhakylmäkukkaa. Voisin siirtää esikoitakin, mutta luulen, että ne esikot eivät hevillä vaihda asuinpaikkaa. Jotkin esikot nimittäin tuntuvat jättävän jälkeensä ihan mukavan siemenpankin.

Joskus toivoisi joidenkin kasvien vaikka taantuvan. Tiedoksi, ne juuri eivät taannu. Tämä yhdistelmä sattuu minuun.

Ruusuherukka on syöty päältä. Pari oksaa maata myöten kyllä kukkii. Sitten siellä kasvaa valkoisia ja punaisia papukaijoja sekaisin. Tähän aikaan vuodesta liian jouluista minulle. Sen lisäksi siellä kukkii noita narsisseja, joiden alkuperäistä nimeä en muista, mutta jotka ovat minulle munakas-narsisseja. Minä en oikein pidä munakkaasta, joten en haluaisi jatkuvasti nähdä puutarhassakaan munakkaista muistuttavia kasveja. Ehkä siksi nämä kasvavat tontin perällä, että en näitä jatkuvasti huomaa.

Kummaa kyllä on, että nyt, kun katson näistä kuvista. Nämä näyttävätkin ihan ok:lta. Mutta aina kun näen nuo narsissit kauempaa, puistelen päätäni ja hoen, että taas nuo munakkaat näkyvät.

Narsissi Cheerfulness on istutettu viime syksynä. En olisi muistanut, että mihin, ellei se olisi osunut silmiin. On matala ja kerrankin tajusin istuttaa sen sellaiselle paikalle, ettei jää muiden sipulikukkien jalkoihin. Tämän kaveriksi pitää kaivaa muita matalia sipulikukkia suurempien jaloista pois.

Yllättäjiin kuuluvat myös pionien juurakot, jotka ostin syksyllä ja istutin uuteen kukkapenkkiin. Kaikissa on elämää. Myös edellisen vuoden pionien siementaimet: ruusupioni sekä kuolanpioni, ovat hengissä. Myös ihanan hempeä arpajaisvoitto viime vuodelta: Lavender Bouquet kasvattaa jo nuppua. Sen sijaan todellakin vuorijumaltenkukkaa en löydä, vaikka näköjään muistiinpanojeni mukaan (äsken etsin muistiinpanojani) sellaisen olen viime vuonnakin ostanut. Olen myös ostanut uuden valkovuokkolajin viime vuonna, mutta sen istutuspaikkaa en millään muista. Enkä muista sitä nähneeni. Mutta en edes muistanut sitä etsiäkään. Eikä sitä meillä voi varmaan arvailla, sillä valkovuokkoja vaeltelee meillä ihan riittävästi. Minulla pitäisi olla myös valkoinen esikko viime vuodelta. Sen taisi kuitenkin kuivuus viedä. Muistan viime vuodelta, että muistin sitä kastella vielä kuivana alkukesänä, mutta sitten se unohtui ja sen paikalla on nyt aukko. Menetyksiä tulee. Mutta näköjään ne menetykset eivät kirpaise kunnolla, mitä ei edes kunnolla muista.

Viikon sisään perennojen kasvu on taas ollut valtavaa. Viikko sitten tuoksumatara oli todella matala, ja nyt näkyy jo kukkanuput. Viikossa kalliokielo on kasvanut kai 20-30 senttiä ja alkaa juuri kukkimaan. Saniaiset puskevat maasta. Rikkaruohot ovat voimissaan ja nurmikkoa voisi ajaa. Nyt vain sataa sen verran, että tuli todellinen huilipäivä, kun mitään puutarhahommia ei voi oikein tehdä.

Tämä kevään ehdoton yllättäjä on kuitenkin tämä pionin nuppu. Olen siirtänyt tämän pionin jakotaimen anopin pihasta jo ehkä 5 vuotta sitten, kun siellä siirsimme kasveja. Joka vuosi olen miettinyt tämän siirtoa parempaan paikkaan, sillä ei ole kukkinut. Anopin pihassakaan tämä ei ollut kukkinut ehkä 10 vuoteen. Mutta tämä on pioni, jonka anoppi on saanut oman isoäitinsä pihasta. Nyt tässä on nuppu, vaikka kuvassa ei juuri näy. Aina näissä nupuissakin on kuivahtamisvaara, mutta nuppua ei ole ikinä ennen tässä ollut.

Veikkaan tämän vahvasti olevan jotain ihan perinteistä pionia kuten Karl Rosenfieldiä tai vastaavaa. Mutta silti tällä yksilöllä on muu historiansa. Ja tämä on tämän kevään vahvin yllättäjä.

Tulppaaneja illalla

En löytänyt vieläkään kunnollisia muistiinpanojani tulppaaneista, joita viime vuonna istutin (tai siis mihin), mutta tänään muistin, että ostin viime hetkillä ison kasan valkoisia korkeita tulppaaneja, joita ripottelin eri penkkeihin, ajatuksella, että ne loisivat näihin penkkieni sekoitustulppaanien joukkoon yhtenäisyyttä.

Nyt ne kaikki valkoiset, korkeat tulppaanit kukkivat. Niitä taisi olla 50-60 kappaletta yhteensä, mutta ripoteltuna eri penkkeihin ja penkkeihin siten, että ovat eri värikimaroiden joukossa.

Tämä on minulle ennen kuulumatonta. Ostan kerralla monta kymmentä tulppaania SAMAA lajiketta.

Toki viime syksynäkin upotin entisten joukkoon useita pussillisia tulppaania, jotka eivät olleet samaa lajiketta kuin muut. Aikaisemmista pussillisista saattaa kukkia monet useita vuosia, joskus taas tapahtuu taantumisia ja vain muutama kukkii uudestaan. Tai sitten ei yhtään. Alhaalla Brown Sugar - tulppaaneita pari kappaletta jäljellä noin kahdestakymmenestä.

Kun taas tämä Monte Negro onkin hämmästykseni tehnyt muutamia sivusipuleita. Näitä pitää muistaa irrotella toisistaan sitten vähän myöhemmin.

Aika menee nyt sellaista vauhtia, että en oikein pysy perässä. Nämä korkeat ja suuret valkoiset tulppaanit eivät olleet viikonloppuna mitenkään edes herättämässä huomiota ja nyt näiden rinnalla jo laukkapallerot alkavat pullistua ja joissain jopa näkyy lilaa.

Alla oleva kuva on otettu ihan hetki sitten (matalimmat Princess Ireneä), siis kolme päivää sitten ja kuvassa on nuppuja niissä kohdissa, kun nyt on kukkia.

Jos haluaisi postata ilman viivettä, tulisi pari postausta päivässä ja pitäisi kaikki muut hommat jättää tekemättä. Niin lujaa menee tämä toukokuu. Ehkä nämä vähän viileämmät säät tropiikkisään jälkeen taas pitävät tulppaanit kukassa kauemmin. Tulppaanien lisäksi kukkii vielä muitakin sipulikukkia. Viimeiset hyasintit ja koiranhampaat.

Tässä kuvassa on parin päivän takaa Huis ten Bosch- tulppaani. Tähän ei taltioitunut säätyyppi. Aurinko paistoi, vettä satoi ja kaukana jyrisi. Oli pakko olla hetki pihalla haistelemassa sadetta, kunnes taivas tummeni. Onneksi menin sisälle, koska olisin ehkä saanut rytmihäiriöitä ulkona, kun hetken päästä ukkonen jyrähti suoraan katumme päällä. Meillä ei tapahtunut mitään, mutta muutamalta naapurilta hajosi laitteita ylivirran takia. Suusta pääsi pikkuinen huudahdus, kun salama tuli samaan aikaan kuin valtava jyrähdys.

Kun on ollut aurinkoa ja vettä, alkaakin meillä joka vuotinen jumppa, ruohonleikkuu. Sitä hommaa ajatellessa saattaa välillä huokailuttaa. Toivon, että homma alkaisi pikkuhiljaa siirtyä jälkikasvulle. Mutta ei voi antaa sitä hommaa ihan vielä, sillä lapset eivät tiedä, mitä kohtia nurmikolla pitää vielä hetken väistellä ruohonleikkurin kanssa.