lauantai 6. toukokuuta 2017

Kevät keikkuen tulevi

Sääennuste lupailee yöpakkasten saapumista. Taas. Johan tässä oli ehkä kaksi yötä ilman pakkasta. Ehtii tottua jo siihen, että ei tarvitse laittaa talvivaatteita päälle.

Mitenköhän kaikki kevään pörisijät ja muut lentelijät tulevat taas pärjäämään. Tämä kimalainen tuntui varmistavan, että saa kaiken siitepölyn talteen jouluruususta. Etualalla Katherine Hodgkin kurjenmiekat.


Muista jouluruusuista olen löytänyt nuppuja. Vau. Vihdoin kaikki kolme tämän pihan jouluruusua tulevat kukkimaan.

Esikoissa alkaa olla nuppuja. Ei toki kaikissa tämän pihan esikoissa, mutta aikaisimmissa. Tässä ne näkyvät iltavalossa.


Takapihalla en ole juuri odottanut uusia kasveja kukkaan. Takapiha meillä herää aina vähän myöhemmin. Viime syksynä kuitenkin istutin lisää narsisseja. Yllätys olikin melkoinen, kun huomasin Narsissi Topolinon alkaneen kukkia. Tämä jää melko matalaksi ja varmasti se auttaa aikaisessa kukinnassa.


Näin keväällä tuntuu aina kummalta, että miksi on laittanut yhtä lajia esim. vain viisi sipulia maahan, kun niitähän pitäisi olla vähintään viisikymmentä. Onneksi pikkuhiljaa asia korjaantuu, kun muutkin kasvit ehtivät mukaan. Ja ehkä voisi syksyllä ostaa jotain sipulikukkaa kunnon perhepakkaukset kerralla.

Valkovuokot vaeltelevat omia latujaan tällä pihalla. Niitä on kukassa jo monessa paikassa, näitä en ole ennen huomannut skillojen seassa.


Tänään tein puutarhatöitä ja otin muutamia jakotaimia tai siementaimia talteenkin. Useita perennoita on kuitenkin vielä tiiviisti maan uumenissa. Joissain penkeissä on silti vehreää, kun sipulikukkien lehdet väittävät penkkejä. Joissain penkeissä taas näyttää siltä, kuin usein huhtikuussa. Eli aika surkealta. Kevät on tosiaankin myöhässä.

24 kommenttia:

  1. Kevät on reilusti myöhässä. Eilen rikon talven yli kasvimaan reunassa olleita heinäpaaleja ja ne olivat keskeltä ihan jäässä. Vaikka siis ovat olleet täydessä auringonpaisteessa. Tuskin on routakaan vielä kokonaan sulanut.

    Mun pitäisi taas yrittää siirtää valkovuokkoja pihaan. Edellisen siirron vuokkoja ei näy missään :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meiltä saisit valkovuokkoja. Meillä on vain se kotilovaara.

      Luulen, että meilläkin on vielä routaa paikoin. Tulee harmillisen lyhyt kasvukausi.

      Poista
  2. Mäki luulin siirtäneeni pihahan valakovuakkoja, erään taloon penkistä, mutta kas, keltaasia olivat yhtä lukuunottamatta. Siirrin valakoosen toisehen paikkaha, mutta se hävis sen siliän tiän. Orotan kans innolla esikooren kukintaa. Viimme vuanna oli nii heikko esitys. Meillon pohojoospääty viälä iha jääs.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on herännyt myös keltavuokkoja. Ainakin niiden lehtiä. Keltavuokot meillä pysyy suhteellisen paikoillaan. Valkovuokot leviävät nykyisin helposti. Johtunee osittain varmaan aika huonosti hoidetusta nurmikontapaisesta.

      Toivottavasti teillä sulaa pian myös pohjoispääty.

      Poista
  3. Kevät on tosiaan myöhässä, maa on vielä paikka paikoin jäässä, roudasta puhumattakaan. Valkovuokot ovat sitten ihania, pitääkin kokeilla niiden kasvatusta omassa pihassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun valkovuokot kasvavat omassa pihassa siellä täällä, niitä tulee myös vahingossa tallattua. Pidän siitä, ne saavat aikaan kukintaa yllättäviin paikkoihin.

      Poista
  4. Sipulikukkia ei voi olla koskaan liikaa. Paitsi tietysti syksyllä niitä istuttaessa..
    Suloisia esikoita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Istuttelen sipulikukkia usein parissa erässä. Ensin aina ne, jotka vaativat juurtumista. Työ vähän jakautuu. Tänä syksynä täytyy muistaa, että sipulien kanssa ei ole olemassa liioittelua. Usein kaivan noin sata - pari sataa sipulia maahan joka syksy, ja joka kevät huomaan, että se määrä on liian vähän.

      Poista
  5. Vähän surkuttelin eilen mielessäni perhosia kuvatessani, miten tulevan viikon kylmä jakso pieniä siivekkäitä koettelee. Syksyn vaivannäkö palkitaan aina tässä vaiheessa, sipulikukat on kyllä parhaita kevään airueita. Huomasin, että meiltä on kadonneet mökiltä kaikki kevätkurjenmiekat. Tai ainakaan niitä ei vielä näy...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla kevätkurjenniekt tuntuvat viihtyvän vain aivan kuivimmissa penkeissä. Muualla ne jäävät vain yhden kevään ihmeiksi. Niiden alkuja ei oikein edes näe. Tai jos näkee, ne ovat hyvin nopeasti kukassa.

      Poista
  6. Tuo tunne, kun huomaa, että kaikki jouluruusut kukkii (tai joku muu kovasti odotettu) on huikea! Onnea siis sinulle! Valkovuokkoja keräilin tänään lenkkipolun varrelta maljakkoon, ovat kauniita, mutta en ihan penkkeihin asti niitä kovasti halua.. pihan laitamilla saavat lisääntyä ihan rauhassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ne valkovuokot ovat aika harmittomia, jos penkkiin eksyvät. Saa myös helposti pois.

      Tuntuu ihan juhlalta, että vihdoin kaikki jouluruusut ovat nupussa tai kukkivat.

      Poista
  7. Ihania kuvia! Kauniit nuo valkovuokot skillojen kanssa!

    VastaaPoista
  8. Ihania kuvia! Narsissien kukintaa odottelen jo kovasti...

    VastaaPoista
  9. suloisia kukkia! Meillä sataa taas räntää

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei meilläkään täällä varsinaisesti lämmintä ole, vaikka muutamat hiutaleet eivät ole maahan jääneetkään. Ei ihme, että näillä leveyspiireillä on keksitty sauna.

      Poista
  10. Minulla on kolme jouluruusua mökillä. Siirsin ne täältä rivarinpihalta syksyllä. Yhteen tulee kukkaa,mutta eivät oikein tykänneet muutosta. Ihania kukkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en uskalla nyt noita siirtää, jos kerrankin kukkivat. Seuraavan tai seuraavien istutuspaikka pitää miettiä tarkemmin.

      Poista
  11. Pakkasista huolimatta ihanan keväisen näköistä puutarhassasi kauniine kukkasineen. Jatkuva kylmyys on aikamoista kärsimystä. Minusta on aivan ihanaa kun valkovuokot tulevat itsekseen sinne tänne, mutta huomaan monen kärsivän samasta ilmiöstä. Hui. Kaikesta huolimatta iloista kevättä sinne kukkaparatiisin keskelle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuvissa meillä näyttää vihreältä. Todellisuus ei ihan vastaa samaa. Näillä mennään, mitä tänä vuonna luonto meille tarjoaa. Ihmeellistä on se, että tulppaanit jatkavat kasvuaan säistä huolimatta. Ovat sitten valmiimpana, kun lämpöäkin taas on.

      Itsekin jo kaipaisin lämpöä, siis muuta kuin takkatulta.

      Poista